Kuuma kesäilta Joelin kanssa

Päätin extempore reissulle lähteä Joelin kotikaupunkiin. Varasin hotellihuoneen itselleni.
Perjantaina iltapäivällä töistä päästyäni menin kotiin hakemaan minun valmiiksi pakatun laukkuni, jotta pääsisin heti matkaan.
Linja-autoasemalle päästyäni pääsin melkein heti linja-autoon ja näin minun matkani käynnistyi. Perille päästyäni etsin hotellin johon olin varauksen jo aikaisemmin tehnyt.

Toivoin salaa, että törmäisin Joeliin, koska tämä on ollut mielessäni kauan. Jotenkin minusta tuntui, ettei meidän juttu ole vielä lopussa.
Hotellissa tavarat purettuani lähdin etsimään lähintä alkoa ja ruokakauppaa, jotta saisin illan juomat itselleni hankittua.

Hotellihuoneessa alkuilta meni laittautuessa sekä aloittaen juomista. Olin erittäin innoissani lähdössä paikalliseen yökerhoon, toivoen törmääväni Joeliin koska tiesin hänen käyvän useasti kyseisesssä yökerhossa.

Yökerhoon päästyäi huomasin, että oli paljon ihmisiä juhlatuulella, tähän varmasti vaikutti kaunis ja lämmin kesäpäivä ja iltakin oli vielä kaunis ja lämmin.
Baaritiskillä tilatessani lempijuomaani rommikolaa, huomasin kuinka eräs komea nuori mies katselin minua. Tunnistin kyseisen henkilön kerran nähneenä Joelin kaveri Jereksi.

Lähestyin Jereä kysyäkseni tietääkö hän tuleeko Joel tänä iltana yökerhoon. Illan aikana join useita rommikolia Jeren seurassa. Meillä oli mukavaa ja huomasin hänet fiksuksi ihmiseksi.
Puolilta öin huomasin kun Joel tuli yökerhoon.
Huomasin heti kuinka minun ja Joelin välillä syntyi seksuaalistalatausta. Kolmistaan tanssimme ja joimme koko yön.

Pilkun tullessa mietimme lähtisimmekö yhdessä jonnekkin jatkoille. Keksimme lähteä läheiselle rannalle. Haimme vielä Joelin luota mukaamme viltin ja alkoholijuomia.
Päästyämme rannalle, levitimme viltin ja kävimme siihen istumaan. Huomasin kuinka minulle tuli kylmä, vaikka aamu jo sarasti.

Joel lämmitti minua, kunnes tilanne johti erittäin kuumaan menoon.
Joel alkoi suudella minua pitkin kaulaa, samalla kädet hivelivät minua ympäri kehoa. Vastasin hänen kuumiin suudelmiinsa, tilanne tuntui erittäin luonnolliselta, kun myös Jere liittyi mukaamme suudellen minua joka paikasta.

Aamun sarastaessa riisuimme rannalla toisiamme, tilanne johti siihen, että minä kapusin Joelin päälle ratsastamaan hänen kovan ja suonikkaan kalun päälle.
Siinä ratsastaessani mukaan liittyi Jere. Jere työntyi minun peppuuni hitaasti jotta minuun ei sattuisi.
Hetken meillä kesti löytyä harmoninen yhteis sävel.

Tämän löytyessä pojat jatkoivat kovempaa ja nopeampaa, jolloin sain tajunnan räjäyttävän orgasmin, jonka seurauksena myös Joel tuli.
Jerellä kesti hieman kauemmin ja hän vielä jatkoi minun työstämistäni. Joel makoili minua silittäen vielä silloin. Hetken kuluttua myös Jere tuli.
Makoilimme rannalla viltin päällä hetken, ennen kuin puimme ja lähdimme.

Kävellessä hotellilleni en voinut kuin hymyillä. En ollut kuvitellut illan päättyvän näin, mutta kaikille jäi ainakin hyvä mieli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Treffit

Seikkailuja Joelin kanssa

Kuka minä olen?