Joelin paluu

Yllätyin kun Joel otti yhteyttä minuun katasrofaalisen laivareissun jälkeen.
Ensiksi Joel kyseli kuulumisiani, hetken viestittelyn jälkeen alkoi juttumme menemään seksuaalis sävyisemmäksi. Joel ehdotti tapaamistamme uudestaan hänen kotiinsa. Hetken epäroin mitä tässä voi käydä. Kauan mietittyäni ajattelin pyytää anteeksi käytöstäni ja mennä hänen luokseensa.
Viimein sovimme tapaamisen viikonpäähän, sopisimme että olen viikonlopun hänen luonaan yötä.
Päivä koitti ja lähdin bussilla Joelia tapaamaan toiselle paikkakuntalle. Joel tulee  linja-autoasemalle minua vastaan.
Muistin kuinka komea ja mukava Joel oli ja tästä voisi kehkeytyä jotain vakavampaa.
Menimme Joelin bemarilla alkoon hakemaan juomista iltaa varten, sitten Joelin kämpille joka on kerrostalon kaksio. Aloittelimme juomaan ja kuunteltiin hyvää musiikkia.
Ilta meni rattoisasti jonka jälkeen päätimme käydä paikallisessa baarissa.
Tanssimme kiihkeästi kahdestaan tanssilattialla, jonka jälkeen menimme baaritiskille tilaamaa juomia, mutta Joel näki kaverinsa tiskillä ja pyysi seuraamme. Joelin kaveri oli selvästi Joelia nuorempi ja selvisikin, että hän oli 18-vuotias. Kaverin nimeksi selvisi Jere. Jere oli pitkä ja vaalea. Hän harrasti nyrkkeilyä joten hän oli myös sopivan lihaksikas ja komea.
Kaveri kysyi Joelilta voisiko tulla yöksi, kun itse asuu kauempana ja hänen kaveri oli tehnyt oharit.
Joel kysyi mielipidettäni asiaan ja sanoin että se  on ok kunhan kaveri nukkuu sohvalla.
Valomerkin jälkeen lähdimme jatkoille Joelin luokse, mutta kävimme matkalla hakemassa syötävää paikallisesta pizzeriasta, mutta Joelin kaveri oli niin huonossa kunnossa, että halusi mennä suoraan nukkumaan Joelin luokse. Joel anto vara-avaimensa kaverilleen jotta tämä pääsisi nukkumaan ajoissa.
Meidän saavuttua Joelin asunnolle kaveri nukkui sikeästi sohvalla. Minä ja Joel päädyimme leikkimään makkariin.
Makkarissa Joel riisui minua pikkuhiljaa ja tunsimme kiimamme todella kovana. Huomasin Joelin housuissa pullottavan jotain isoa ja aloin riisua hänen housuja pois päältä pikku hiljaa. Sieltä pomppasi todella kova, suonikas kalu aivan pystyssä. Tartuin kaluun kiinni ja  aloin hieroa kädellä sitä ja ottamaan suuhuni hitaasti, samalla hieroin Joelin kiveksiä kädelläni... Joel nautti tästä suunnattoman paljon.
Joel halusi, että menisin hänen kovan kalunsa päälle istumaan. Joel meni makaamaan sängylle ja kiipesin hänen päälleen hitaasti. Tunsin kuinka  kova kalu upposi minuu, joka tuntui aivan liian mahtavalta. Koitin olla hiljaa, mutta en pystynyt. Voihkin ja äännähdin vähän, pelkäsin  että Joelin kaveri heräisi siihen että me pantaisiin.
Emme kuuleet touhuissamme, että joku hiipi taaksemme. Sitten Joel kysyi "oletko valmis liittymään seuraamme?" Hänen kaverinsa oli alasti valmiina kalu kovana takanani ja tästä järkkytteenä nousin Joelin päältä äkkiä pois. Keräsin kaikki tavarani ja lähdin ovesta ulos ja mietin onko tämä kosto laivareissusta.
Olin oudossa kaupungissa josta en tuntenut ketään. Mietin mitä tekisin, kunnes tajusin avata tinderin.
Aloin antamaan tykkäyksiä kaikille jotka olivat 5km säteellä. Matchin saatuani laitoin viestiä voisinko tulla yöksi, koska minulla ei ollut muutakaan nukkumapaikkaa.

Yöpaikan saatuani olin kiitollinen silloiselle tindermatchilleni, joka minut majoitti yhdeksi yöksi sohvalleen. Hän oli oikea herrasmies, eikä yrittänyt mitään.
Aamulla hän vei minut linja-autoasemalle ja lähdin kotiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Treffit

Seikkailuja Joelin kanssa

Kuka minä olen?