Joel & Helsinki

Pidimme Joelin kanssa yhteyttä joka viikko.
Joelissa oli sitä jotain joka sai minut kiinnostumaan hänestä, huolimatta hänen erikoisista seksimieltymyksistään.

Sovimme, että seuraavaksi Joel tulisi minun luokseni Helsinkiin. Vihdoin saapui päivä jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa: Joel oli täällä. Minun edessäni.

Suuntasimme minun luokseni, jossa olin tehnyt Joelille jo illallista valmiiksi. Ensimmäisen illan vain olimme minun luonani ja keskityimme toisiimme.
Seuraavana päivänä halusimme lähteä katselemaan Helsingin yöelämää, koska Joel ei ollut niin kauheasti siellä käynyt.

Istuimme ensin iltaa rauhallisessa Rento nimisessä paikassa. Päätimme, että haluamme yöllisiin seikkailuihimme yhden miehen mukaan.
Selasimme minun tinderiäni yhdessä, jotta löytäisimme molempia miellyttävän miehen.

Me saimme matchin ja ehdotimmekin miehelle heti yhteistä iltaa minun luonani. Mies yllätykseksemme suostui tähän. Näimme klo 23 minun luonani, molempia jännitti.

Halusin että Joel päättää mitä tekisimme.
Joel halusi jälkiliukkaille. Menimme makuuhuoneeseen kaikki kolme yhdessä.
Ensin tindermatch (sanottakoon nyt vaikka Matiksi). Matti rupesi suutelemaan minua joka puolelta kehoani ja riisumaan samaan minua.
Joel riisui itsensä nopeasti ja istui makuhuoneen nurkassa olevaan nahkaiseen mustaan nojatuoliini.
Samalla kun Matti  kaatoi minut sängylle ja otti minut, Joel oli niin kiihoittunut että alkoi masturboimaan.

Matin työstäessä minua edestä ja takaa, pitkällä ja ohuella kalullaan. Joel katseli meitä katse herpaantumatta kertaakaan pois päin.
Matti tuli vihdoin sisälleni, jolloin Joel nousi nojatuolilta ja syöksyi minuun erittäin kiihoittuneena ja iso kalu valmiina töihin.

Matti lähti tässä vaiheessa suihkuun, koska ei halunnut nähdä meitä työn touhuissa. Joel tuli nopeasti sisälleni.
Yllätyksekseni Joel nousi pois päältäni....
ja laittoi päänsä haarojeni väliin maistellen itseään sekä Mattia minun sisältäni.

Joelin saatua hommansa tehtyä menimme suihkuun. Illan vietimme vielä kolmistaan yökerholla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Treffit

Seikkailuja Joelin kanssa

Kuka minä olen?